
Kesäinen Mansikkakiisseli ja Muistoni Siitä
Tuoreista mansikoista voi valmistaa vaikka mitä, kakkua, piirakkaa, hilloa, mehua ja ihanaa mansikkakiisseliä.
Tänään valmistamme kiisseliä, ja herkullista sellaista.
Kesäinen mansikkakiisseli on herkullinen, mutta melko tavallinen tapa arjen irtiottoon. Se ei ehkä ole kaikista ylellisin jälkiruoka, kuten esimerkiksi täytekakku, mutta se on riittävän makoisa, jotta saa olonsa tuntemaan erilaiseksi.
Miksi valmistaa kiisseliä, kun meillä varmasti on kaapissa jo mansikkahilloa?
Ihana mansikkakiisseli ei ole niin makea kuin hillo, ja siksi on monesti terveellisempi vaihtoehto.
Rakastan kyllä kesällä tuoreista mansikoista valmistettua hilloa. Kukapa ei.
Mutta…hillossa ja kiisselissä on se ero, että kiisseliä voi syödä sellaisenaan, mutta hilloa ei oikeastaan. Hillon on niin makeaa, ja sen takia sitä laitetaan esimerkiksi lettujen päälle tai puuron sekaan.
Kiisseli on nestemäinen ruoka, jota sakeutetaan perunajauholla. Silloin siitä tulee hyytelömäistä nestettä. Sitä on helppo syödä, jos kaipaat pehmeitä ruokia. Hammasjuttuja…
Ihana mansikkakiisseli sopii hyvin puuron ja rahkan ystäväksi. Se on helppo valmistaa, ja maistuu varmasti kaikille. Mansikat ainakin maistuvat.
Se toimii niin jälkiruokana kuin välipalana, riippuen sokerimäärästä. Jos herkullinen mansikkakiisseli sisältää paljon sokeria, on se jälkiruoka.
Jälkiruokana se sopii hyvin vaniljakastikkeen, jäätelön tai muiden marjojen kanssa.
Mutta on erittäin hyvä sellaisenaan.

Helppo mansikkakiisseli valmistus
Helppo mansikkakiisseli valmistetaan mansikoista. Ne voivat olla tuoreita, pakastettuja tai mehuna.
Sakeuttamisaineena toimii perunajauho tai maito, mutta harvemmin.
On kaksi tunnettua tapaa valmistaa helppo mansikkakiisseli.
1. Tapa
Muistisääntönä on, että kaikki ainekset laitetaan kylmänä kattilaan. Jopa perunajauhot. Silloin ei synny paakkuja niistä, kun ne on sekoittanut kylmään nesteeseen. Veteen tai mehuun.
Mansikatkin lisätään kylmään veteen, ihan kaikki. Helppoa muistaa. Ei mitään välivaiheita.
Kiisseliä kannattaa sekoittaa useasti, ettei synny minkäänlaisia paakkuja eikä seos ehdi palaa pohjaan.
Kun kiisseli alkaa kuplia, voi se ottaa pois liedeltä. Kiisseliä ei saa jäädä keittämämään pitkäksi aikaa, muuten siitä tulee paksumpi, liisterimäinen seos. Sitä emme halua.
2. Tapa
Toinen tapa on melko samanlainen, kuin ensimmäinen. Pieniä eroja kuitenkin löytyy.
Kaikki laitetaan kylmänä kattilaan, paitsi perunajauhot.
Seoksen annetaan kiehua ja vasta kun kiehumisesta on kulunut aikaa, perunajauhot sekoitetaan joukkoon.
Perunajauhoja ei kaadeta joukkoon sellaisenaan vaan ne täytyy ensin sekoittaa pienen määrän veden kanssa, jotta saadaan hiukan tahnaa muistuttava seos, mutta nestemäisempi. Silloin se kaadetaan kiehuvan seoksen joukkoon, annetaan kerran kiehahtaa ja kiisseli on valmis.
Mansikkakiisseli muistoja
Muistan, kun koulussa tarjoiltiin lounaaksi puuroa ja kiisseliä. Puuro vaihteli aina välillä, mutta pääsääntöisesti se oli riisipuuro.
Sai valita kanelisokerin ja mansikkakiisselin välillä. Tosi moni otti aina kanelisokeria. En koskaan osannut fanittaa sitä niin kuin muut. Ehkei se vain tuntunut enää niin lounaalta, kuin olisi voinut.
Sokeri ja kaneli menee aina korvapuustin väliin. Nyt se meni myös kouluruoan väliin.
Ei se ketään haitannut. Päinvastoin. Kuka ei pitäisi kanelista ja sokerista, ja vielä kouluruokana.
Otin aina kiisseliä. Se ei ollut niin makea ja silloin puurossa tuntui olevan edes jotenkin marjoja.
Miksiköhän kouluruoan kanssa ei tarjoilla marjoja, kun on puuroa…varmaan liian kallista.
Olisi varmasti parempi vaihtoehto kuin kanelisokeri. Ymmärrän kanelisokerin jouluna. Silloin saa irrotella. En sanoisi etteikö muuten saisi, mutta koulussa olettaisi saavan muuta kuin sokeria. Onneksi nyt puhutaan vain yhdestä ruoasta, puurosta ja mansikkakiisselistä. Ei se niin vaarallista kuitenkaan ole.
Olen melko varma, että iso osa oppilaista herkuttelee koulupäivän jälkeen, kotimatkalla tai kotona. Ei se mikään salaisuus ole. Ei sitä kieltääkään tarvitse. Itse olen tehnyt sitä samaa.
Mutta jos koulussa saa ennen sitä sokeria, koulun jälkeen sokeria, sitten tulee viikonloppu ja taas lisää sokeria. En tiedä, ehkä vain ajattelen liikaa, mutta nyt jälkeenpäin miettien kuulostaa paljolta.
Kuitenkin hedelmistä ja marjoista saa myös sokeria, hedelmäsokeria, joita tulee myös nautittua.
Olen sillä kannalla, että mansikkakiisseli ohje ja kiisselit ylipäätänsä on vielä hyvä vaihtoehto. Sen sokerimääräänkin voi itse vaikuttaa. Ei sen tarvitse niin makeaa olla.
Menikö tämä muistelu nyt liian sokeriseksi? Ehkä, mutta ei se haittaa.
Helppo mansikkakiisseli ohje
5 annosta
Ainekset
- 1 l vettä
- 600 g mansikoita
- 4 rkl perunajauhoja
- 1 dl sokeria
- 1 tl vaniljasokeria
Valmistus
- Kuumenna vesi kattilassa ja lisää mansikat, ja anna kiehua 20 min.
- Lisää sokeri sekaan.
- Sekoita erillisessä kulhossa perunajauhojen sekaan hippusellinen vettä, jotta voit kaataa perunajauhot valuvana seoksena kattilaan mansikoiden joukkoo.
- Sekoita, kunnes kuplahtaa, mutta älä keitä kiisseliä.
Tarjoiluehdotus: On paljon tapoja, joilla voi tarjoilla kiisselin, esimerkiksi kermalla tai jäätelöllä. Monesti on suosittua syödä mansikkakiisseli ja maitokiisseli yhdessä. Tämä tarkoittaa sitä, että jälkiruoassa on kaksi kerrosta. Alin kerros on vaniljainen maitokiisseli ja päällimmäinen kerros on marjakiisseli. Se voi olla myös hedelmäkiisseli. Makuyhdistelmä on tällöin hyvin tasapainossa, sillä silloin saa tuhdimpaa maitotuotetta, mutta samalla kevyttä marjaseosta. Pelkästään yhtä syödessä kerralla saattaa tuntua siltä kuin jotain puuttuisi. Näin varmistamme, että jokainen makunystyräsi olisi iloinen.
Vinkki: Jos haluat valmistaa kiillottoman mansikkakiisseli ohjeen, korvaa perunajauhot maissitärkkelyksellä. Silloin lopputulos ei ole niin läpikuultava. Maissitärkkelys on myös varmempi kuin perunajauho, sillä se tarvitsee keittämistä ja toinen ei. Jos käyttää maissitärkkelystä ja esimerkiksi unohtaa kiisselin, jolloin se kiehuu kauemmin, sen koostumus ei mene pilalle vaan on pikemminkin hyvä. Juuri sellainen, mitä kiisseliltä toivookin.
Huom: Kun käytät perunajauhoja, muista tarkkailla ja sekoitella kiisseliä koko ajan. Näin siitä tulee varmasti hyvä koostumukseltaan, ja näet heti, kun pinnassa alkaa kuplimaan, jolloin pystyt nopeasti ottamaan kattilan pois liedeltä.









Kommentoi