
Laivalla Matkustaminen Vauvan Kanssa ja Mitä Pakkasin Mukaan Viroon
Laivalla matkustaminen vauvan kanssa ensimmäistä kertaa on ajatuksena pelottavampi kuin se oikeasti on. Jos mietit, uskaltaako vauvan kanssa lähteä laivalle niin kyllä. Kerron nyt miksi.
Valmistautuminen matkaan
Valitsimme laivaksi Eckerö Linen, koska sen päivän liput olivat kaikista halvimmat lähtöpäivänä ja aikataulu oli meille sopiva.
Olimme jäämässä maihin noin viikoksi, joten matkamme vaati enemmän tavaroita kuin pelkkä risteily.
Matkustamisen ajankohta oli syyskuu eli loppukesä/alkusyksy, jolloin sää on vaihteleva. Silloin ollaan juuri sillä rajalla, että tarvitseeko lämpimiä vaatteita enemmän ja kuinka paljon kannattaa ottaa kesävaatteita mukaan.
Mitä pakata?
Varasimme laivaliput noin viisi tuntia ennen lähtöä, joten siinä ei ollut hirveästi aikaa miettiä etukäteen, mitä pakata mukaan vauvalle ja tietysti itselle.
Vauvan tarpeisiin mietin, mitä käytämme arjessa päivittäin. Näin alkoi tavaroita kerääntyä hiljalleen (mutta kuitenkin kiireellä) matkalaukkuun. Ennen vauvan matkalaukun pakkaamista otin huomioon seuraavat tekijät:
- matkan kesto
- majoitus
- sää
- tekemiset/menemiset.
- mahdolliset sairastumiset vauvalla.
En osaa sanoa miksi, mutta vauvan matkalaukun pakkaaminen tuntui helpommalta kuin yleensä oman laukkuni pakkaaminen. Ehkä siksi, että on helppoa ottaa tuoreesta muistista tavaroita ja vaatteita, joita vaihtaa vauvalle jo muutenkin päivittäin. Onhan se sentään meidän äitien “työtä” tietää ja osata arvioida tällaisia asioita, vaikkemme olisikaan täydellisiä siinä.
Huomioi, että matkustimme autolla, joten mukaan mahtui tavaroita, joita ei käsin ottaisi mukaan (esim. sitteri).
Pakkasin vauvalle mukaan:
- Vaipat, kosteuspyyhkeet ja ohuet vaipanvaihtoalustat
- Harsot
- Kylpypyyhe ja muutamat käsipyyhkeet (pärjää hyvin pelkällä kylpypyyhkeellä)
- Hygieniatarvikkeet (suihkusaippua, shampoo, vauvaöljy, kynsisakset ja hammasharja ja hammastahna, jos sattuu tulemaan matkan aikana hampaita)
- Lääkkeet
- Vaatteet (sukat, bodyt, housut, neuleet, pipot/hatut, pyjamat, unipussi, merinovilla alushaalari, villasukat, fleecehaalari)
- Lelut/kirjat
- Passi, Kela-kortti ja Eurooppalainen sairaanhoitokortti
- Vaunut
- Sitteri
- Hyttysverkko vaunuihin
- Ruoka (piltit ja lusikka)


Laivamatkan alku ja laivaan nousu
Autolla laivalle
Koska matkustimme autolla, meidän piti olla satamassa vähintään 45 min ennen laivan lähtöä. Eli oikeastaan tunti. 45 minuuttia aikaisemmin on hyvin kriittinen, joten kannattaa saapua aikaisemmin etenkin lapsen kanssa. Eli meille se tarkoittaa 1,5 tuntia aikaisemmin, jotta ehtisimme ilman stressiä.
Tähän aikaan lisätään vielä ajomatka kotoa satamaan. Imetin vauvan juuri ennen kotoa lähtöä, jotta ajomatka sujuisi ilman pysähdyksiä.
Tarvitseeko vauvan kanssa hyttiä?
Emme ottaneet etukäteen hyttiä, koska halusimme katsoa, pärjätäänkö me ilman. Me sovimme jo ennen laivalle nousua, että jos tilanne sen vaatii, otamme laivassa olessamme hytin, mutta emme ennen kuin olemme nähneet, miten pärjäämme vauvan kanssa ilman hyttiä. Laivasta saa aina otettua hytin vasta siellä ollessa (jos tietenkään kaikki ei ole täynnä, mutta harvoin tällaista tilannetta on, että kaikki hytit olisivat varattuja).
Meillä on yleisesti rauhallinen vauva, joten emme halunneet maksaa etukäteen noin 40-50 euroa hytistä vain, jotta olisimme voineet todeta, että olisimme pärjänneet hyvin ilmankin. En sano, etteikö hyttiä kannattaisi ottaa. Se on mukava etenkin vauvan kanssa matkustaessa, mutta mietin aina, mitä muuta kyseisellä summalla saisi ostettua, jos sitä ei käyttäisi hyttiin (esim. kassillisen ruokaa).
Laivalla vauvan kanssa
Onneksi laiva, jolla matkustimme illalla oli vain puoliksi täynnä, mikä teki laivalla vauvan kanssa olemisen helpommaksi. Etsimme istumapaikat, jossa olisi rauhallista ja tilaa vaunuille. Yleensä arkisin ei ole sellaista menoa, kuin viikonloppuisin, joten matkustaminen vauvan kanssa oli vähemmän stressaavaa.
Imetys ja vaipan vaihto
Matka sujui hyvin. Imetin laivassa kerran, vaihdoin vaipat kerran ja vauvakin nukahti lopuksi (vaikka heräsi juuri ennen maihinnousua ja oli hereillä, kunnes pääsimme maihin). Eckerö Linella kannella 7 sijaitsee vessa, johon mahtuu vaunujen kanssa ja jossa on hoitopöytä.
Nukkuminen
Istuimme suurimman osan ajasta paikalla, jonka valitsimme. Jossain vaiheessa kuitenkin kävelimme ympäri laivaa, jotta vauva nukahtaisi. Lopulta vauva nukahti, vaikka se kestikin tavallista pidempää. Kaikki oli uutta ja mielenkiintoista, joten tämä vaikeutti nukahtamista. Kun vauva nukahti, mitä muuta olisimmekaan tehneet kuin katselleet videoita meidän vauvastamme ja ihastelleet, kuinka suloinen hän onkaan. Heh.
Vauvan kanssa laivalla kaikki on uutta ja ihmeellistä.
Vauvan kanssa laivalla video
Miten laivamatka vauvan kanssa sujui ensimmäistä kertaa.
Nappaa täältä matkaa varten myös Tallinnan parhaat ravintolavinkit.



Kommentoi