Maailman Paras Omenapiirakka Ristikolla, jonka Valmistin Kuola Valuen
Taas on se aika vuodesta, kun syksy virallisesti lähestyy, ja saamme nauttia oman puutarhan omenoita, joista valmistuu maailman paras omenapiirakka.
Hyvää syyskuun ensimmäistä päivää juuri sinulle!
Tänään tuntuu siltä, että syksy olisi alkanut. Ilma on viilentynyt (ei vielä paljon) ja koulut ovat alkaneet.
Syksy ei ole kuitenkaan virallisesti vielä alkanut, mutta voimme silti todeta, että nyt on omenapiirakoiden aika, jonka vuoksi maailman paras omenapiirakka valtasi tuoksuineen keittiöni.
Yleensä makeat omenat ovat suosittuja enemmän välipalana, joten siksi voimme hyvin mielin todeta, että happamat omenat saavat suosiolla mennä omenapiirakkaan tai omenasoseeseen.
Happamat omenat omenapiirakassa ovat itse asiassa parempi valinta kuin makeat, koska tarvitsemme makeaan makuun jotain hapanta, mikä pitää leivoksen maut tasaisena.
Omenapiirakan juuret tulevat Englannista, vaikka ensiksi olisi voinut luulla, että Amerikasta, sillä amerikkalainen omenapiirakka on tunnettu kansainvälisesti.
Mikä on sinun paras muistosi omenapiirakasta? Onko se lähikahvilassa nautittu piirakka vai kotona valmistettu maailman paras omenapiirakka? Minulle kotitekoinen omenapiirakka on aina suosituin vaihtoehto. Syksyisenä aikana niitä tulee leivottua monessa kotitaloudessa, mikä tekee valinnasta vaikean.
Kuitenkaan, mikään ei voita mummon omenapiirakkaa. Ne ovat aina ihanan lämpimiä, täyteläisiä ja rakkaudella leivottuja. Silloin kostea omenapiirakka pellillinen näkyy jo kauas keittiöstä, ja tyhjenee jotenkin liian nopeasti.
Paras omenapiirakka tarjoillaan aina vaniljajäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa, mikä sopii mainiosti kanelin ja omenan kanssa. Voiko herkuttelu muuttua enää paremmaksi?
Maailman paras omenapiirakka valmistuu käden käänteessä. Voit itse valita, millä tyylillä haluat valmistaa sen, koska tapoja on monia, joista valita.
Esimerkiksi helppo omenapiirakka valmistuu siten, että murotaikinan päälle levitetään herkullinen omenatäyte ja suoraan uuniin.
Toinen tapa on säästää taikinasta osa, jolloin loput laitetaan vielä täytteen päälle, jolloin pinnasta tulee rapean murumainen.
Kolmas tapa on valmistaa taikinasta sekä pohja, ja säästää taikinasta osa, kuten edellä mainitussa, mutta murun sijasta valmistaa ristikko täytteen päälle. Tämän me tulemme valmistamaan alhaalla olevan reseptin mukaan.
Neljäs tapa on valmistaa ns. kaksi taikinaa. Yksi tulee piirakan pohjaksi ja toinen taikina piirakan kuoreksi, mikä suojaa täyteosan kokonaan.
Suomessa ehdottomasti yhdeksi suosikiksi on noussut kostea omenapiirakka pellillinen, koska siitä riittää runsaasti koko perheelle ja vieraille. Lisäksi, koska syksy on tunnetuin aika omenapiirakan leipomiselle, tehdään sitä myös isommissa määrissä. Omenapiirakalle on vaikea sanoa ei!
Ristikon valmistusvaiheet
Ristikon tekeminen piirakan päälle ei ole mikään helpoimmasta päästä, jos et ole koskaan ennen tehnyt sitä. Minulle ristikko oli ensimmäiseni. Olen jo valmistanut niin monia piirakoita, että nyt minun oli aika nostaa tasoani ristikolle. Vaiheet 1-15 (tiedän, kuulostaa paljolta, mutta ei oikeasti ole) näyttävät helposti, miten ristikko rakennetaan taikinasta. Vaiheita on paljon siksi, ettei yksikään kääntö ja vääntö jäisi huomaamatta. Voin paljastaa, että minulla meni ensimmäisellä kerralla taikinaraidat niin monta kertaa sekaisin, että meinasin luovuttaa. Helpoin tapa silloin oli aloittaa kaikki ihan alusta ja keskittyä. Silloin onnistuin.
Kuten kuvista saattaa huomata, taikinaraitani eivät ole täydellisen symmetriset ja palat saattavat repsottaa sieltä sun täältä. Älä huoli, jos sinullakin on näin, sillä ennen uuniin menemistä taikinan reunat siistitään, ja kun amerikkalainen omenapiirakka on kypsynyt valmiiksi, ei epäsymmetrisiä raitoja edes huomaa.
Omenapiirakan valmistusvaiheet:
Omenapiirakka Ohje
Ainekset
Pohja
- 300 g jauhoja
- ½ rkl sokeria
- 220 g suolaamatonta voita
- 6 rkl kylmää vettä
Täyte
- 6 hapanta omenaa
- 2 tl kanelia
- 150 g suolaamatonta voita
- 2 ½ rkl jauhoja
- ¼ dl vettä
- 1 kananmuna
- 160 g sokeria
VALMISTUS
- Pohjaa varten, sekoita kuivat aineet keskenään (jauho ja sokeri).
- Lisää joukkoon voi, mikä on kylmä ja paloiteltu pienempiin osiin, ja sekoita taikinaa, kunnes koostumus on muruista.
- Lisää kylmä vesi ja vatkaa kunnes taikina on paakkumainen. Taikinassa ei saa olla liikaa vettä, jolloin se muuttuu tahmeaksi.
- Jaa taikina kahteen osaan levyn muotoisiksi, ja laita jääkaappiin elmukelmun sisään 60 minuuttia ennen käyttöä.
- Täytettä varten, sulata voi. Lisää voin joukkoon jauhot, sokeri ja vesi, ja anna kiehua. Kiehumisen jälkeen hauduta 2 minuuttia sekoittaen.
- Kuori ja viipaloi omenat. Laita omenat kulhoon, jonka joukkoon sekoita kaneli.
- Kaada keitetty seos omenoiden päälle ja sekoita tasaiseksi.
- Kauli piirakkapohja ympyräksi, laita piirakkavuoan pohjalle, ja kaada täyte.
- Kauli toisesta taikinasta samanlainen ympyrä, ja leikkaa 10 nauhaa taikinasta, joista saa muodostettua ristikon piirakan päälle. Katso kuvat vaiheista 1-15, jossa näkyy ristikon valmistus.
- Voitele piirakka kananmunalla.
- Paista amerikkalainen omenapiirakka 220 °C asteessa 15 minuuttia, jonka jälkeen laske uunin lämpötilaa 175 °C asteeseen ja paista 45 minuuttia.
Vinkki: Paras jauho piirakkataikinan valmistukseen on karkea vehnäjauho tai erikoisvehnäjauho, kuten neuvoo MyllynParas.
Huom: Älä maista/syö piirakkaa heti, kun sen on ottanut pois uunista, sillä sen omenatäyte on polttavan kuuma. Odota ennen parikymmentä minuuttia ennen kuin voit turvallisesti nauttia piirakasta.
Tarjoiluehdotus: Tarjoile piirakka vaniljajäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa, jolloin piirakan lämmin maku sointuu hyvin kylmän vaniljan kanssa. Itse suosittelen enemmän jäätelöä, koska silloin se saa vapaasti sulaa piirakan päällä ja se jäähdyttää sitä, mikä tekee syömisestä vielä parempaa.
Kommentoi