Miksi raparperikiisseli?

Useasti, kun puhutaan kiisselistä ensimmäiseksi tulee mieleen mustikka- tai mansikkakiisseli. Myös perinteinen raparperikiisseli, mutta harvemmin. Uskon, että aikuiset pitävät enemmän raparperista kuin lapset, koska se on maultaan hapan

Kesäisin raparperin kasvu on runsasta ja olisi sääli heittää hukkaan sellaista kasvia, josta voi leipoa ja keittää vaikka mitä.

Kun se kasvaa, se kasvaa aina suuriksi pensaiksi. Useasti jää käyttämättä, koska vuosien saatossa kaikkeen ehtii kyllästyä.

Näen useasti lenkkeilessäni, kuinka ihmisten pihoilta pilkottaa laajat raparperikasvit. Omilla pihoilla niihin oikeasti voi kyllästyä helposti ja kun sen kasvukin on niin suurta, se ei haittaakaan, vaikka jäisikin käyttämättä.

Jos kuitenkin alkaa miettimään kuinka paljon pieni raparperikimppu maksaa kaupassa, alat miettimään uudelleen. Siinä vaiheessa, kun itse on nauttinut raparperista kylläiseksi, voi esimerkiksi ilmoittaa perheelle, sukulaisille, ystäville tai netissä ylimääräisen raparperin olemassa olosta. Sitä kaipaavat innostuisivat varmasti vaihtamaan muutaman nipun kahvipakettia vastaan. Ei huonompi ajatus, eikö vain?

Mansikka raparperikiisseliä on hyvä tehdä sen happamasta mausta huolimatta.

Kun sekaan laitetaan sokeria, hapan maku katoaa ja vähitellen raparperin ainutlaatuinen maku uskaltautuu näyttäytyä.

Onneksi raparperin kanssa sopii erityisen hyvin mansikka. Sen avulla raparperikiisseliin voi tuoda lisää makeaa makua, jos haluaa. Toki mansikan maku itsessään on myös nautinnollisen hyvä, joten kiisselistä syntyy entistä makoisampi.

Olet varmaankin kuullut monesti raparperikeitosta. Nyt ei puhuta tavallisesta keitosta. Se ei kuitenkaan paljoa, jos ollenkaan eroa raparperikiisselistä. Molemmissa raparperit keitetään sokerin kanssa ja suurustetaan tärkkelyksellä.

Keitolla puhutaan myös kiisselistä. Minusta pieni ero näkyy koostumuksessa. Raparperikeittoa voi kaataa puuroon kuin kastiketta, mutta raparperikiisseli on vähän paksumpi kastike. Eroja syntyy myös valmistuksessa. Jotkut pitävät todella nestemäisestä kiisselistä, mikä sitten onkin keitto.

Minä puhuttelen keittoa kiisselinä. Käytän todella harvoin sanaa keittoa, jos ollenkaan. Siihen on hyvin yksinkertainen syy. Puhun kiisselistä kun kyseessä on esimerkiksi raparperikiisseli, ja keitosta silloin, kun kyseessä on esimerkiksi kalakeitto.

Nyt kun raparpelikiisselin nimi on selätetty, puhutaan sen väristä. Kaikki me tiedämme, että raparperin lehdet, jotka eivät ole syötävä, ovat vihreä, ja sen varret punaiset. Joskus varret saattavat olla punavihreä.

Koska punainen varsi käytetään kiisselin teossa, voisi olettaa, että myös kiisselin väri on punainen. Se ei kuitenkaan ole niin. Raparperikiisselin väri on vihreän oranssihtava tai kellahtava. Sen punainen pintaväri haalistuu keittämisen aikana, koska sen sisu on kuitenkin vihreä.

Palatakseni mansikan käyttöön raparperin kanssa, mansikka antaa raparperiruoille halutun punaisen sävyn. Kyllä, siinä sen salaisuus. Mansikka raparperi kiisseli on myös mainion makuinen.

On myös muitakin tapoja, joilla kiisselin värin saa luotua punaisemmaksi, kuten esimerkiksi punainen väriaine. Monet käyttävät väriaineita leivonnassa, mutta sitä ei ole pakko käyttää, jos haluaa valmistaa kiisselin mahdollisimman luonnollisesti. Toinen vaihtoehto on valmistaa kiisseli punaviinin kanssa, jolloin viini jakaa oman tumman sävynsä raparperin kanssa, ja lopputuloksena syntyy synkän, mutta valloittavan punainen kiisseli.

Punaviinin käyttöä suosittelisin joulun aikaan, jolloin sekaan voi laittaa joulumausteita. Tällöin syntyy jouluinen kiisseli, jossa on kesän tunnetta. Ongelmaksi kuitenkin syntyisi raparperin saanti talvella, kun sitä kasvaa vain keväästä kesään. Tämä on kyllä mahdollista. Jos olet onnistunut pakastamaan kesällä raakaa raparperia, olet onnistunut.

Mikään ei ole parempaa kuin saada talven kaamoksen aikaa nauttia hetki kesästä, jolloin muistamme sen aurinkoisen lämmön, ja olemme valmiita jatkamaan talven nauttimista samalla, kun odotamme taas tulevaa kesää ja uutta raparperisatoa.