Minun Suosikki 7 Halloween koristeet, joita Olen Käyttänyt Juhlissa Vuosittain
Ihanaa, taas se aika on täällä! Kurpitsalattea, kauhuelokuvia ja halloween koristeet pihoilla…
Onko syksyssä mitään parempaa kuin nauttia ruskasta ja valmistella halloween koristeet lokakuun loppua kohden?
Ei oikeastaan.
Minusta lokakuu on niin ihanaa aikaa, sillä silloin haluan katsoa kerran viikossa vähintään yhden horrorin ja miettiä vuoden halloween-asua juhlia varten.
Halloween koristeet auttavat saamaan kodista kauniin syksyisen koristelemalla punaisilla ja oransseilla sävyillä, jotka muistuttavat puiden värikkäistä lehdistä.
Olenko jo maininnut, mikä on ehdottomasti parasta?
Kurpitsan kaiverrus tietenkin. Vai onko nyt tullut jo liian monta parasta suosikkia? Noh, tällaista se aina välillä on. Halloween kurpitsa koriste on kuitenkin kaunis ja sopii sesonkiin.
Miten koristella halloweenia varten?
Kun kyse on pelottavasta juhlapyhästä, koristeiden oletetaan olevan sen mukaiset. Joskus jopa yksinkertaiset pöytäkoristeet toimivat.
Toki ne voivat olla myös hauskoja, mutta oletetusti koristeet ovat veriset kädet tai hämähäkin seittiä. Nämä ovat tottakai feikkejä. Kurpitsan kaiverrus on suuri osa halloween koristelua. Se on hauska aktiviteetti koko perheelle, sillä kurpitsan kaiverrus ei ole vain lapsille.
Suomessa halloween ei ole yhtä iso juhlapyhä, kuin esimerkiksi Irlannissa, Englannissa ja Amerikassa. Siellä talot koristellaan sisältä ja ulkoa jo syyskuussa, jotta halloweenin vietosta saataisiin mahdollisimman paljon irti. Onhan se kuitenkin aika huikea pyhä. Ulkomailla suosituin on halloween kurpitsa koriste, joita on kaiverrettu vaivalla koko perheen voimin.
Täällä emme valitettavasti saa nauttia siitä niin paljon, koska taloja ei koristella eikä kaupoissa ole suurta valikoimaa tälle sesongille. Korkeintaan muutama vaihtoehto makeisia ja pari noidanhattua. Netissä valikoima on hieman suurempi, mutta ei mitään verrattuna kansainvälisille markkinoille.
Halloween koristeet ovat hauskoja, hulluja ja erottuvat arjesta.
Suosituimmat halloween koristeet 2022:
1. Veriset veitset juhla banner
Juhlabannerit tekevät koristelusta vaivatonta. Saatavana veriset happy halloween, veitset sekä kädet ja veitset. Olen itsekin ostanut nämä (veitset ja kädet) ja voin suositella. Helppo laittaa teipillä seinään tai muualle roikkumaan. Ne antavat paljon ilmettä koristeltuun huoneeseen, mikä lisää entistä enemmän synkkyyttä halloweenin tunnelmaan. Nämä bannerit sopivat erityisesti veriseen teemaan, jossa riittää kauhua. Kummitteleva sairaala tai vanha kellari. Mikä ikinä onkaan halloween teemasi, uskon, että näillä saat niistä pelottavan!
2. Syksyn lehdet oranssit valot
Syksyn sävyiset valot sopivat koristamaan halloween juhlia ja muita syksyisiä päiviä. Ihastut varmasti! Nämä valot sopivat niin ulos sekä sisätiloihin koristamaan syksyistä tunnelmaa. Uskon kuitenkin, että näille on enemmän käyttöä sisällä kuin ulkona, sillä ulkona on luonnollisesti jo samanlainen sisustus. Ne sopivat hyvin juhliin, jossa on käytössä yksinkertaiset pöytäkoristeet, jolloin valoköynnös on kuin kirsikka kakun päälle. Jos et halua viettää halloweenia, mutta rakastat pimeitä syksyiltoja, saat valoilla uutta ilmettä kotiin, joka ei ole pysyvä, mutta pikemmin kausikohtainen. Silloin niistä nauttii enemmän, eikä niihin ehdi kyllästyä.
3. Happy Halloween koristesetti oranssi
Koristesetti on helppo vaihtoehto, jos haluaa kaiken tulevan yhdessä ja vaivattomasti. Setti sisältää koristeiden lisäksi ilmapalloja. Uskon, että nämä halloween koristeet tuovat iloa ja hurjuutta lasten ja nuorten juhliin, jotka ovat unohtumattomat ystävien kesken. Musta-oranssi teemaiset “Happy Halloween” ja hämähäkki -bannerit sulautuvat värien puolesta ilmapallojen kanssa hyvin joukkoon, jolloin suurin osa koristelua onkin jo hoidettu. Tumma hämähäkin seitti tuo synkempää ulottuvuutta koristeluun, sillä perinteisesti valkoinen on suositumpi, mutta tumma on pelottavampi.
4. Veriset jäljet – tarrat
Veriset tarrat ovat yksinkertaiset halloween koristeet, joita voi laittaa joka huoneeseen seiniin tai oviin. Ne pystyy helposti irrottamaan, eikä niistä jää tarrajälkiä pintoihin. Itsekin olen omistanut tällaiset ja voin suositella. Olen heittänyt aina jokaisen käytön jälkeen tarrat pois. En siis osaa sanoa, kuinka hyvin ne toimivat uusiokäytössä. Kuitenkin veriset jäljet – tarrakoristeet ovat erinomainen tapa tuoda lisää lavasteita kotiisi halloweenin teemaa seuraten. Niitä voi laittaa jokaiseen huoneeseen tai kiinnittää jopa ulko-oveen kiinni. Jopa lattiaan. Oikeastaan kattoonkin, jos haluaa. Tarrakiinnityksen takia ne on todella helppo kiinnittää ja irrottaa ilman, että ne pilaisivat yhtään pintoja.
5. Musta rähjäinen verkko – koriste
Tämä musta verkko sopii täydellisesti ulko-ja sisätiloihin lisäämään rähjäistä ja kammottavaa tunnetta kotiisi. Voit jopa improvisoida tästä halloween asuun jotain. Se sopii erinomaisesti tummaan ja pimeään halloween teemaan, jonka olet suunnitellut täksi vuodeksi. Parasta on se, että jos on monta ideaa teemoja varten, niitä ideoita voi aina siirtää seuraavaan vuoteen ja toteuttaa aina seuraavalla kerralla. Ideat eivät koskaan lopu halloweenin kanssa. Aina erilaiset Halloween koristeet antavat uutta inspiraatiota ja uusia ideoita teemoihin.
6. No one leaves – ovikyltti
No one leaves on muovista valmistettu oveen laitettava kyltti, jossa on veren näköisiä tahroja. Minulla on tämä kyltti, ja voin sanoa, että sitä ei tarvitse kiinnittää millään, esimerkiksi teipillä, sillä sen muovinen materiaali tarttuu perinteiseen sisäovi-materiaaliin. Sillä ei kuitekaan ole tarrapintaa, mutta saattoi hyvin olla, että pinnat olivat sähköisiä (tai muiden kemiallisen reaktion vaikutuksen alaisena), jonka vuoksi se pysyi tarrautuneena ovessa. Seuraavina vuosina saatat tarvita jo teippiä, mutta se ei haittaa mitään, ja varsinkaan, jos kyseessä on läpinäkyvä teippi. Ovikyltti on hauska ja pelottava samaan aikaan, koska se kerää varmasti vieraasi huomioita ja varastaa koko shown. Kukaan ei lähde halloween juhlistasi aikaisin. Kaikki tottelevat kyltin sanomaa.
7. Roikkuva luuranko – koriste
Halloween koristeet ovat aina purkissa, kun viimeisenä hankintana on ollut luuranko. Roikkuva luuranko sopii kaikkialle. Sen saa ripustettua helposti pääkallossa olevasta narusta, jolloin se on juuri oikeassa muodossa säikyttämään vieraasi. Ja sehän on koko halloweenin ajatus! Luuranko on melkein puoli metriä pitkä, joten säikähtämisiä on odotettavissa. Sen päälle voi laittaa kaavun tai ympäröidä valoilla ja tekokeinoisella hämähäkin seitillä. Sen voi hyvin laittaa ulos terassille roikkumaan, jossa se ottaa hyvin vieraat vastaan tuulen mukana roikkuen ja keinuen. Se sopii hyvin yhteen sinne, missä halloween kurpitsa koristeet on sijoitettu näkyville. Se tullaan varmasti huomaamaan ja muistamaan illan säikäyttäjänä.
👌🎃👌