Helppo Lohipastani, johon Lisäsin Valkoviinin Vivahduksen
Pastat, kuten lohipasta valkoviini, ovat yleisesti suurta herkkuani ja niin myös monen muunkin.
Helppo lohipasta valmistuu nopeasti, joten tämä resepti jää hyvin muistiin jo ensimmäisen kerran jälkeen.
Pidän valkoviini lohipastasta, koska se sisältää lohta ja pastaa. Nämä yhdessä ja erikseen ovat aina vallan herkullisia. Kuitenkin molemmat tarvitsevat kaverikseen jotain lisää, joten siksi ne on hyvä yhdistää.
Lohen kanssa sopii hyvin sitruuna, ja siksi laitan sitä myös tähän lohipastaan. Sitruunaa ei kuitenkaan kannata laittaa liikaa, koska muuten se peittää kaikkien muiden ainesten maut lohipasta reseptissä. Suosittelen ennen laittamaan vähemmän sitruunamehua ja sen jälkeen hiljalleen laitan lisää. Näin vältymme vahingolta.
Lohipastasta on monia erilaisia versioita, joita voi kokeilla. Monet lohipasta reseptit vaihtelevat kasviksien, pastan nesteen ja mausteiden mukaan.
Voit siis valmistaa lohipastan kermalla tai tomaattikastikkeella ja tomaatin tai pinaatin kanssa. Minusta kermainen lohipasta on parempi sen täyteläisen maun vuoksi.
Lohipasta valkoviinin valmistuksessa käytän mieluiten spagettia tai tagliatellea. Tagliatelle on ulkonäöltään pitkä, kuten spaghetti, mutta hieman leveämpi nauhapasta.
Onneksi helppo lohipasta valmistuu nopeasti, koska lohi ei vaadi pitkää kypsymisaikaa.
Pienet lohisuikaleet paistuvat noin 2 minuuttia, joten kaikki ainekset kannattaa esivalmistella, jotta pastan valmistus toimisi nopeasti.
Lohipasta valkoviini valmistus
Todella kermainen lohipasta on mahdollista, ja se on terveellistä. Lohessa on niin paljon hyviä ravintoaineita ja rasvoja, joita kehomme tarvitsee. Pastasta saamme taas tarvittavat hiilihydraattimme.
Lohipastan valmistus on onneksi todella nopeaa, eikä vaadi mitään ihme kikkoja, joita tarvitsee taikoa hihasta. Ei tällä kertaa.
Aloitamme helpoimmasta. Ensiksi on hyvä laittaa pastavesi kiehumaan. Siihen mennessä, kun pastavesi on kiehunut ja pasta kypsä, on lohiseos valmis. Eikö olekin hienoa säästää aikaa tällä tavalla?
Kun vesi on laitettu kiehumaan kattilaan, laita öljy pannulle, lisää murskatut valkosipulit ja valkoviini. Sekoita ja anna valkoviinin haihtua valkosipuleista.
On odotettava, kunnes viinistä on haihtunut alkoholi, jolloin paloitellut lohisuikaleet lisätään pannulle. Paista kummaltakin puolelta lohisuikaleita noin 2 minuuttia. Paistoaika riippuu lohisuikaleiden koosta. Kun paistan lohta, jätän ne aina vähän raa’aksi. Se on täydellinen kypsyys minulle.
Voit vaihtaa lohen tonnikalaan, mutta minusta lohi sopii paremmin. Lohen käytössä pastassa on se hyvä puoli, että silloin siitä saa tarvittavan määrän omega 3-rasvahappoja ja se pitää enemmän kylläisenä kuin muut kalat sen rasvan ja kaloreiden ansioista.
Jos haluat käyttää kylmäsavulohta, voi pastan valmistaa ohjeen mukaan ja lisätä lohen vasta pastan valmistuttua. Näin et hajota kylmäsavulohen koostumusta ja pystyt nauttimaan sen sellaisenaan, mutta sitruunaisen pastakastikkeen kera.
Sitruuna sopii aina lohen kanssa, joten tähän pastaan minun oli pakko lisätä sitä. Se antaa niin raikkaan ja hennon maun lohipastalle, että siitä ei voi muuta kuin nauttia ja ottaa lisää. Pastassa on valitettavasti aina se huono (lue hyvä) puoli, että sitä tulee aina syötyä enemmän kuin pitäisi. Siksi monesti puhutaankin, ettei helppo lohipasta ole oikein terveysintoilijoiden ruoka, vaikka siitä nauttivatkin melkein kaikki. Syy on tähän monesti runsaat hiilihydraatit, joita pastalla on.
Pastaa voi aina nauttia pienempinä annoksia, jos sitä ei halua jättää kokonaan pois ruokavaliostaan. En minäkään raaskisi olla syömättä sitä, jos totta puhutaan.
Erilaisia lohipasta tyylejä
On olemassa paljon erilaisia tyylejä ja tapoja, miten jokainen valmistaa oman lohipastansa. Niitä on hyvin paljon, ja voi mennä hetki ennen kuin löydämme juuri sen oikean reseptin, joka on kuin tehty meille.
Yksi tunnetuin raaka-aine kalapastan valmistuksessa on sitruuna. Kaipaamme aina kalan kanssa sitruunaa, sillä se valtaa kalan raikkaudellaan säilyttäen samalla kalan oman maun.
Toinen sellainen melkeinpä jopa pakollinen lisäys kalapastaan on valkosipuli. Ilman sitä tuntuu kuin jokin tärkeä elementti puuttuisi kastikkeesta. Sen tunnistaa heti vaikkei ruoan sisällä sitä tunnistaisikaan heti, mutta kun se puuttuu, sen huomaa heti puuttuvan.
Erilaiset yrtit vievät pastan aivan uudelle tasolle. Ne lisäävät pastaan väriä, makua ja tuoksua. Kuin tasokkaan ravintolan annos heti kotona. Näin helppoa se on!
Oma suuri suosikkini on valkoviinin käyttö pastassa. Käytän mielelläni sitä pastaruoissa, koska se lisää erittäin mietoa makua, mutta lisää silti happamuutta, joka leikkaa ruoan runsauden. Punaviini sopii mainiosti myös pastaan (ja kun sitä riittää, käytän sitä mielelläni), mutta pidän punaviinit mielelläni sellaisiin ruokiin, joissa niiden vahvemmat maut voivat loistaa – kuten tomaattipohjaisissa kastikkeissa tai naudanlihan kanssa.
Valkoviini on myös hapan, joten sillä on samanlainen vaikutus kuin sitruunamehulla. Voit lisätä valkoviiniä lohipastakastikkeeseesi, jos haluat lisää makua. Se sopii hyvin myös juotavaksi pastaa syödessäsi!
Luulen, että se tekee tästä reseptistä niin herkullisen. Kaikki ainekset toimivat yhdessä, ja maut ovat aivan uskomattomia!
Täydellinen lohipasta on myös hyvä D-vitamiinin ja kuidun lähde.
Paras Lohipasta Ohje
4 annosta
Ainekset
- 400 g spaghettia
- 1 rkl oliiviöljyä
- 400 g tuoretta lohta
- 2 valkosipulin kynttä
- ½ dl valkoviiniä
- ½ sitruuna
- 1 rkl fish sauce
- 2 dl kermaa
- 1 ½ dl pastan keitinvettä
- Suolaa
- Pippuria
VALMISTUS
- Laita pastavesi kiehumaan.
- Paloittele lohi kuutioiksi tai suikaleiksi, jos eivät vielä ole.
- Laita pannulle öljy ja murskatut valkosipulin kynnet.
- Lisää valkoviini, ja anna sen haihtua.
- Kun pastavesi kiehuu, ja pasta on vedessä, lisää pannulle lohikuutiot -tai suikaleet.
- Paista noin 2 minuuttia. Lisää puolikkaan sitruunan mehu ja 1 rkl fish saucea.
- Paista hetki ja lisää kerma, ja mausta suolalla ja pippurilla.
- Sekoita kypsä pasta kastikkeen joukkoon ja lisää myös pastavettä. Sekoita ja ruoka on valmis tarjoiltavaksi.
Lue seuraavaksi lohikeitto.
Kommentoi